Matkakertomus Umbria 2017

Syyskuussa teimme kuuden päivän ruoka- ja viiniretken Italian Umbriaan.

4.9 Orvieto

Syyskuisena aamuna joukko italialaisen ruoan ja viinin ystäviä kokoontui lentokentälle päämääränään Umbria. Perillä meitä oli vastassa Pekka Sipola, joka on asunut Umbriassa jo useamman vuoden ja tuntee hyvin alueen viinintuottajat.

Umbria on ehkä monelle hieman tuntemattomampi alue kuin esimerkiksi vieressä sijaitseva Toscana, mutta tarjoaa laadukkaita viinejä edullisin hinnoin. Umbria tuottaa 2 % Italian viineistä ja viljelyalalta se on 3. pienin Italian 20 viinialueesta. Täälläkin Sangiovese on pääroolissa punaisista lajikkeista monissa alueen Rosso DOC viineissä, mutta Montefalcossa paikallinen Sagrantino on ainoa sallittu lajike alueen korkeimman DOCG laatuluokan viineissä.

Umbria Palazzone

Roomasta lähdimme ajamaan kohti koillista ja ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli Palazzonen viinitila Orvietossa. Orvieton kardinaali on aikanaan rakentanut Palazzonen tilan pyhiinvaeltajille vuonna 1299. Sää oli lämmin ja aurinkoinen. Pitkään jatkuneen kuivan kauden johdosta monet tilat olivat jo aloittaneet sadonkorjuun useita viikkoja tavallista aiemmin ja monilla viinitiloilla riitti vilinää ja vilskettä kun korjuuväki toi rypäleitä puristettavaksi. Orvietossa viiniä on viljelty jo Etruskien aikana ja läheisen järven tuottaman kosteuden ansiosta alueella tuotetaan myös jalohomeista Muffa Nobile –viiniä. DOC Orvieton valkoviineissä pääosassa on paikallinen Grechetto sekä Procanico, Trebbianon paikallinen kanta. Palazzonen viinitilalla tutustumiskierroksen jälkeen nautimme lounaan terassilla ja maistelimme talon raikkaita valkoviinejä.

Lounaan jälkeen matkamme jatkui kohti Montefalcon kylää, joka on Umbrian toisen DOCG alueen keskus. Pieni muureilla suojattu kylä toimisi tukikohtanamme seuraavien päivien ajan.

Umbria Montefalco

5.9 Montefalco

Aamulla lähdimme tutustumaan Montefalcon viinitiloihin. Scacciadiavolin viinitilalla pääsimme tutustumaan viinitilan toimintaan perinpohjaisesti. Viininkorjuu oli käynnissä viereisellä tarhalla ja kävimme tekemässä lähempää tuttavuutta viiniköynnöksiin ja maistelemassa kypsyviä rypäleitä. Puristimeen täytettiin rypäleitä ja tankeissa oli käymässä edellisen päivän tuotos. Itse kellarissa kypsyi vielä edellisten vuosien viinit. Montefalcon voimakkaat Sagrantino DOCG punaviinit vaativat useamman vuoden kypsytystä ennen nauttimista. Sagrantinossa on pienet tertut ja rypäleet, ja rypäleissä paksut kuoret. Näin viineihin tulee paljon tanniinia, väriä ja makua. Sagrantinosta valmistetaan myös perinteistä makeaa Passito –viiniä kuivatuista rypäleistä. Kevyemmissä Montefalco Rosso DOC viineissä päälajikkeena on Toscanastakin tuttu Sangiovese ja nämä viinit kehittyvät nopeammin ja ovat helpommin lähestyttäviä. Scacciadiavoli valmistaa myös erinomaisia kuohuviinejä perinteisellä menetelmällä.

Umbria Scacciadiavoli

Iltapäivällä vierailimme vielä Arnaldo-Caprain modernilla viinitilalla. Talo tekee yhteistyötä paikallisten yliopistojen kanssa Sagrantinon parhaimpien viljelytapojen löytämisessä ja tekee aluetta tunnetuksi ulkomailla. Heidän viinit ovat saaneet suurta menestystä kilpailuissa ympäri maailmaa.

Umbria ArnaldoCaprai

6.9 Torgiano

Keskiviikkona vierailimme Lungarottin viinimuseossa, jonne on kerätty viinin valmistukseen ja nauttimiseen liittyviä löytöjä jopa 5000 vuoden ajalta. Museovierailun jälkeen nautimme lounaan ja toki maistelimme viinejä heidän enotecassa. Sokkomaistelun järjestäminen oli haastavaa, koska puheliaat emäntämme eivät millään olisi malttaneet olla paljastamatta mitä laseistamme löytyi. Tunnelma oli katossa maistellessamme viinejä paikallisten ruokien kanssa.

Umbria Lungarotti

Illalla muu matkaseurue osallistui kokkauskurssille ja kävin sillä aikaa maistelemassa hieman lisää viinejä ja paikallisen pienpanimon oluita.

7.9 Toscana

Torstaina oli vuorossa retki Toscanaan. Lähdimme aamunkoitossa ajamaan kohti Montalcinon kylää, jonka 100 % Sangiovesesta valmistetut Brunello di Montalcinot ovat maailmankuuluja punaviinejä.

Toscana Montalcino

Ensimmäinen vierailukohteemme oli Ciacci Piccolomini d’Aragonan viinitila. Maineen ja tuotannon kasvaessa he ovat joutuneet siirtymään Montalcinon keskustan kellarista suurempiin tuotantotiloihin. Rakennukset miellyttävästi sulautuivat ympäröiviin kukkuloihin ja viinitarhoihin. Tilalla nautitun lounaan jälkeen poikkesimme paikalliseen enotecaan maistelemaan Biondi Santin, Montalcinon ensimmäisen ja kuuluisimman viinitalon, viinejä. Iltapäivällä poikkesimme vielä Montepulcianossa Polizianon viinitilalla. Täällä viinien tyyli oli selvästi modernimpi, tuhdimpi ja tammisempi, ja viinit maistuivat todella hyvin.

Umbria Poliziano

8.9 Trasimeno

Perjantaina aamupäivällä vierailimme Madreviten viinitilalla. Aluksi teimme kävelykierroksen oliivi- ja viiniviljelmillä ja opimme todella paljon molempien viljelystä ja valmistuksesta. Pääsimme myös maistelemaan tankeissa käymässä olevia viinejä.

Umbria Madrevite

Lopuksi vierailimme vielä biodynaamisella DiFilippon viinitilalla. Suurimman huomion vei juuri työpäivänsä päättänyt tarhoilta palannut hanhilauma. Heidän tehtävänään on syödä viinitarhaa uhkaavat tuholaiset ja samalla lannoittaa tarhaa. Tilalta löytyi myös hevosia joiden avulla tarhatyöskentelyä voidaan hoitaa ilman traktoreita. Valmistamon puolella kaikki olikin sitten huippumodernia. Voidakseen tuottaa laadukasta viiniä ilman lisättyjä sulfiitteja, tulee valmistusprosessin olla tehokas ja hygieeninen. Tastingissa pääsimme vertailemaan miten perinteisemmät biodynaamiset viinit ja suodattamattomat viinit ilman lisättyjä sulfiitteja erosivat toisistaan.

Umbria DiFilippo

9.9 Kotiinpaluu

Lauantaina oli vuorossa kotiinpaluu ja aamupäivällä oli vapaa-aikaa kierrellä Montefalcoa ja lounastaa. Matkan aikana pääsimme näkemään ja kokemaan paljon, sekä maistelemaan kymmeniä viinejä. Viinitalojen isäntien vieraanvaraisuus ja kielitaito yllättivät kerta toisensa jälkeen. Retket olivat tarkasti mietitty niin, että jokainen vierailu oli erilainen ja antoi jotain uutta ja mielenkiintoista. Mutta vielä jäi monia viinitiloja näkemättä ja paljon viinejä maistelematta. Tänne on pakko päästä pian uudestaan.

Ensi vuoden ruoka- ja viinimatkasta Umbriaan saat tietoa liittymällä postituslitallemme. Muissa Umbrian majoituksiin ja matkailuun liittyvissä asioissa voi olla suoraan yhteydessä Pekka Sipolaan Umbria.fi sivuston kautta.

TILAA UUTISKIRJE:

Odota...

Kiitos tilauksesta!